2015-09-19

Viimeinen valitusvirsi

Youkasta tuli muuten punapää ♥

Heissan kaikki

(Otsikolla taidan viitata siihen, että oon ollut tosi stressaantunut nukkeiluun liittyen viime aikoina (johon ehkä liittyy se, että olin yhessä nukkeilu wappi ryhmässä. Ahistuneena erosin siitä ite, ja sain seuraavana päivänä tietää, ettei minuu haluta sinne takasi, koska miuu ilmeisesti vihattiin siellä. Saanko itkee vähän en ees kysy luopaa oon itkeny tän takii aivan helvetin paljon (tää liittyy nukkeiluun ok saan avautuu))Enkä tiiä pidänkö jonkin sortin taukoa?? Idk elämä on muutenkin atm tosi sekavaa ja omituista

Viime postauksen jälkeen kaksi merkittävää hahmoa tän blogin kannalta täyttivät vuosia; Alteon ja mie. Alteonin saapumisesta on tosiaan jo kaks vuotta. Wow. Kuvasin herraa tämän kunniaksi, mutta niistä ei syntynytkään shoottia. Hups. Mie itekkin täytin 17 vuotta (sinänsä merkityksetön ikä).


Käytiin herran kaa uimassa vielä kun oli lämmintä ♥ (tää taisikin olla elokuun lopussa?)

Sain silti jostain voimaa jatkaa kt:tä. Tällä kertaa päätin toteuttaa tän vähän eritavalla kuin yleensä. DYNDYNDYN Video muodossa!
xD Oon pahoillani et tää on vähän öö kämänen, mutta kyllä. Tein tän Windowsin Movie makerilla :'D Kun sain tän suunilleen valmiiks, miu veli tulee kertoo että onhan meijä koneella Adoben Premiere Elements 9. Itkin vähän lisää, ja päätin tehä tän tällä loppuun (mikä oli tosin erhe).




Haluisin kuulla mielipiteenne, saa sanoo että olipas paskaa, teenkö tälläin lisää (lupaan kehittyy) vai pitäisikö pitäytyä normaalissa tyylissä?



Mutta hei! Teitä on tullut muutama lisää ♥ Kiitos kaikki, ootte ihan mahtavia, ja iso tuki miun jaksamiselle. (vaikka kommenttja tulisi vain kolme tai ei yhtään, ei ne kaikki 130-80 katsomiskertaa voi olla miun omia xD)

Pusmus ♥